Siirry sisältöön

MERIT-hanke vahvisti vieraanvaraisuus- ja tapahtuma-alan pitovoimaa

Kohtaannon hankeperheeseen kuuluvan MERIT-hankkeen tavoitteena oli vahvistaa vieraanvaraisuus- ja tapahtuma-alan veto- ja pitovoimaa merkityksellisen työntekijäkokemuksen ja siihen liittyvän johtamisosaamisen avulla. Hanke alkoi syyskuussa 2024 ja päättyy elokuussa 2026. Tässä blogitekstissä kurkistamme hankkeen tunnelmiin, saavutuksiin ja siihen, mitä hankkeesta jää elämään.

Hankkeen taipaleesta kertovat projektipäälliköt Lotta Björn (LAB-ammattikorkeakoulu), Risto-Matti Lausto (Lapin ammattikorkeakoulu) ja Mika Kylänen (Tampereen ammattikorkeakoulu).


Millaisissa tunnelmissa MERIT-hanke päättyy?

Hyvissä tunnelmissa, sillä hanke onnistui tavoitteissaan: alan merkityksellisen työntekijäkokemuksen tilannekuva ja kehittämistarpeet tunnistettiin ja kuvattiin, esihenkilöiden osaamista työn merkityksellisyyden johtamisessa vahvistettiin valmennuksilla ja työntekijäymmärryksen lisäämisellä, ja työpaikkojen käyttöön kehitettiin konkreettisia työkaluja ja toimintamalleja.

Osallistujilta on tullut kiittävää palautetta kautta linjan hankkeen toiminnasta ja työpajoista. Osuimme selkeästi oikeaan tarpeeseen ja merkityksellisen työntekijäkokemuksen kehittäminen nähdään työpaikoilla tärkeäksi aiheeksi panostaa. Varsinkin esihenkilövalmennuksissa ja niiden osallistujamäärissä hankkeen tavoitteet ylittyivät kirkkaasti.

Nyt ja jatkon kannalta iso kysymys on, miten hyvin opas ennättää jalkautua ja saavuttaa alan toimijoiden huomiota ennen hankkeen päättymistä ja miten hankkeen työkalut otetaan työpaikoilla käyttöön. Tässä voi olla paikka myös jatkohankkeille.

Mitkä olivat hankkeen keskeisimmät toimenpiteet tai tuotokset?

Hanke alkoi tilannekuvan luomisella. Haastattelimme 20 yritystä ympäri Suomen ja selvitimme osatoimialojen ja alueiden erilaisia vahvuuksia ja kehittämiskohtia mitä tulee merkitykselliseen työntekijäkokemukseen. Näihin lähdettiin kehittämään ratkaisuja osallistavien työpajojen kautta. Työn tuloksena saatiin aikaiseksi konkreettisia työkaluja, kuten merkityksellisen työn kompassi, jota voi ihan jokainen hyödyntää merkityksellisyyden tutkailussa ja sanoittamisessa.

Hankkeen aikana työntekijät ja esihenkilöt osallistettiin tiiviisti kehitystyöhön muun muassa alan työntekijäprofiilien- ja esihenkilöpersoonien kuvaamisen ja kehittämisen vaiheessa. Näiden avulla on vahvistettu työntekijäymmärrystä matkailu-, ravintola- ja tapahtuma-aloilla, ja kyetty tekemään näkyväksi, millaisia ihmisiä aloilla työskentelee ja mitä he pitävät tärkeänä. Tämä luo edellytyksiä yhä paremmalle johtamiselle.

Työntekijäymmärys luo edellytyksiä paremmalle johtamiselle.

Hankkeen loppupuolella verkossa järjestetty viiden kerran esihenkilövalmennussarja Dream Crew Academy toteutettiin osaajalta osaajalle periaatteella, eli alan omat johtajat jakoivat vinkkejään ja havaintojaan valmennuksissa osallistujille mahdollistaen ja tukien vertaisoppimista. Valmennusten osallistujapalautteen keskiarvo oli 4,34/5. Erityisesti valmennukseen osallistujat arvostivat käytännönläheisiä esimerkkejä, vertaisoppimista sekä toimialojen esihenkilöiden jakamia kokemuksia ja hyviä käytäntöjä.

Hankkeen keskeisenä lopputuotoksena valmistunut Vetoa ja Pitoa: opas merkitykselliseen työntekijäkokemukseen(siirryt toiseen palveluun, avautuu uuteen ikkunaan) julkaistiin kesäkuussa ja vastaanotto on ollut hyvä. Opasta voivat hyödyntää alan työpaikat, kehittäjät ja korkeakoulut alan tulevien tekijöiden kouluttamisessa. Opas tarjoaa käytännön havaintoja kentältä sekä useita työkaluja niin esihenkilötyön kuin työn merkityksellisyyden kehittämiseen.

Mikä hetki tai kokemus kiteyttää hankkeen merkityksen teille parhaiten? Missä kohtaa huomasitte, että “nyt tapahtuu jotain tärkeää”?

Hienoa on ollut se, miten alan tärkeimmät edunvalvojat, osatoimialojen omat etujärjestöt, ovat lähteneet mukaan hankkeen työpajojen ja valmennusten sisällölliseen suunnitteluun ja mainontaan. Etujärjestöt SMAL, TATE, MARA ja PAM ovat olleet mukana ohjausryhmässä ja teimme tiivistä yhteistyötä etenkin esihenkilövalmennusten suunnittelun kanssa, jotta se vastaisi mahdollisimman hyvin kentän tarpeisiin. Tällä oli iso vaikutus siihen, miten hyvin valmennukset otettiin vastaan alan toimijakentässä.

Mainitsemisen arvoista on myös etujärjestöjen ja matkailuorganisaatioiden tärkeä rooli Dream Crew Academy -esihenkilövalmennusten markkinoinnissa omille verkostoilleen. Viiden valmennuskerran valmennussarja keräsikin yhteensä 128 ilmoittautunutta ja 48–74 osallistujaa valmennusta kohden.

Mitkä kohtaamiset, ihmiset tai yhteistyöt jäivät erityisesti mieleen ja miksi?

Hankekonsortiostamme on hitsautunut hyvä ja toimiva porukka. On ollut valtavan hedelmällistä päästä tutustumaan toistemme toimintaympäristöihin ja alan realiteetteihin Etelä-Karjalassa, Päijät-Hämeessä, Lapissa ja Tampereella. Konsortion aktiivinen yhteistyö jää erityisesti hyvänä muistona mieleen ja toivottavasti kantaa hankkeen jälkeenkin. 

Lisäksi kaikki yrityskohtaamiset matkan varrella ovat olleet erityisen kiinnostavia. Pääsimme tutustumaan Lapin matkailun ihmeeseen keväällä 2025 ja Tampereen tapahtumasektoriin keväällä 2026. Alalla riittää mahtavia tekijöitä ja tekemistä ympäri Suomen.

Tapahtumateollisuus Nyt 2026 –seminaarin työpaja Oulussa oli myös mieleenpainuva kokemus. Saimme samaan tilaan noin 70 alan ammattilaista pohtimaan merkityksellistä työntekijäkokemusta ja esihenkilötyön haastekohtia hankkeessa luotujen esihenkilöpersoonien avulla. Näitä pohdintoja pystyimme myös hyödyntämään Vetoa ja Pitoa –oppaassa.

Viimeisenä yhteistyönostona on tärkeää mainita valtakunnallinen Opin.fi opintotarjotin, jota hyödynnettiin valmennusten markkinoinnissa ja jossa valmennussarja oli tarjolla.

Ihmiset työskentelevät pöydän äärellä keskustellen ja tutkien profiilikortteja.
Valtakunnallisessa Tapahtumalaboratorio-tapahtumassa elokuussa 2025 toteutettiin tapahtuma-alan toimijoille suunnattu työpaja, jossa työstettiin alan työntekijäpersoona-korttien kautta ratkaisuja tapahtuma-alan työntekijäkokemuksen parantamiseen. Kuva: Lotta Björn.

Mikä yllätti teidät – hyvässä tai haastavassa mielessä?

Haastavaa oli saada työntekijöitä mukaan hankkeen työntekijätiistai-pajoihin. Työajan allokointi kehittämistyöhön vaihtelee paljon sen mukaan, miten johto siihen suhtautuu ja onko osallistuminen työajalla mahdollista.

Alalla on myös paljon ns. läpikulkijoita, osa-aikaisia, ja työssäkäyviä opiskelijoita, mikä osaltaan tuo haasteensa kehittämistyöhön sitoutumiseen.

 Jokainen meistä, ja myös jokainen työyhteisö, voi löytää omat tapansa ja reittinsä vahvistaa työn merkityksellisyyttä lähtökohdistaan.

Positiivista oli esihenkilövalmennuksiin osallistuneiden aktiivisuus ja sitoutuminen. Valmennuksiin osallistuttiin säännöllisesti koko kevään ajan, ja osallistujat olivat aktiivisesti mukana myös valmennusten osallistavissa tehtävissä.

Yllätyimme positiivisesti myös siitä miten monitahoisesta aiheesta työn merkityksellisyydessä on kyse ja miten monet asiat sen toteutumiseen lopulta vaikuttavat. On hyvä, että merkityksellisyys syntyy monen teeman ja asian kautta, koska silloin siihen voidaan myös vaikuttaa monilla eri tavoilla arjessa eikä kaikki jää yhden kortin varaan. Jokainen meistä, ja myös jokainen työyhteisö, voi löytää omat tapansa ja reittinsä vahvistaa työn merkityksellisyyttä lähtökohdistaan.

Hanketiimi poseeraa hymyillen Joulupukin vierellä. Taustalla on joulukoristeita.
Hankekonsortio vieraili Rovaniemellä huhtikuussa 2025 ja haastatteli paikallisia yritystoimijoita, kuten Joulupukin Kammarin Joulupukkia, merkityksellisestä työntekijäkokemuksesta. Kuva: Lotta Björn.

Jatkuuko työ aiheen parissa?

Hanke on onnistunut herättelemään kiinnostusta ja keskustelua aiheesta. Arjen realiteetit työpaikoilla ovat vaihtelevia ja haastavat sitä, miten hyvin uudet asiat ja käytännöt lopulta otetaan käytäntöön. Sen vuoksi olemmekin sisällyttäneet oppaaseen hyvin helppoja ja vaivattomia tapoja herätellä keskustelua ja oivalluttaa porukkaa työn merkityksellisyyteen. Esimerkiksi Vetoa ja Pitoa -bingo on kiva ja helppo tapa esitellä aihetta työyhteisössä.

Käytännössä hankkeen opit ja opas tulevat jatkamaan eloaan myös opetuksen parissa, jossa ne on otettu innolla ja kiinnostuksella vastaan. Esimerkiksi oppaassa esitellyt työntekijäprofiilit- ja esihenkilöpersoonat sekä tilannekuvan haastekohdat tarjoavat hyviä oppimistehtävien ja keskustelun aihioita opetuksen pariin.

Jatkohankkeiden mahdollisuuksiakin on.  

Vinkkejä ja konkreettisia neuvoja vastaavia hankkeita suunnitteleville?

Panostimme heti hankkeen alussa vahvaan ja aitoon toimiala- ja työntekijäymmärrykseen (mm. haastattelut yrityksille, esihenkilöille, tilannekuvan luominen) ja osallistimme kohderyhmää aktiivisesti työpajojen kautta yhteiseen kehittämiseen. Tämä takasi sen, että hankkeen sisältö pysyi relevanttina ja käytännönläheisenä yrityksille ja vastasi aitoihin tarpeisiin.

Lisäksi kannustamme kaikkia panostamaan yhteistyöhön ja viestintään etujärjestöjen ja alan keskeisten toimijoiden/verkostojen kanssa. Se on parhaimmillaan merkittävä tuki ja helpottaa kohderyhmien tavoittamista, vakuuttamista ja lisää toiminnan vaikuttavuutta.

Kehittämishankkeissa keskitytään luonnollisesti ennen kaikkea kehittämispuoleen, mutta neuvoisimme panostamaan myös viestintään ja jalkautukseen. Ne ovat niin merkittäviä asioita, että niihin kannattaa laittaa aikaa ja resursseja, mieluiten omalla työntekijäresurssilla ja työpaketilla.

Tutustu MERIT-hankkeen tuotoksiin: